Kyllä se auto kestää... right

Toispäivänä lähdettiin melomaan Margaret Riverille. Emma ja Hude sai omat kajakit, mutta mä en tahtonu meloa yksin niin Marko joutui kärsimään mun seurasta. 20 dolsua maksoi 2,5tuntia, ei paha!

Hude tsekkaili säätietoja jo edellispäivänä ja Pekka Poudan taidoilla tiesi että meidän pitää olla takasin jo puolilta päivin muuten kastutaan. Niinhän se sitten menikin, alkoi justiinsa ripsimään vettä kun päästiin takasin.

Tässä selvästi pientä erimielisyyttä mihin päin melotaan. Marko halus änkeä jokaisesta pienestä kolosesta eteenpäin.

 Eilen mentiin tippukiviluolaan. Tällä alueella niitä on monta, joten päätettiin valita niistä yksi. Mentiin Lake Caveen, olin siitä kuullut aikasemmin hyviä juttuja. Ja se oli ainoa luola, jossa oli vettä sisällä. Olihan se hieno! Mutta ei kuviin saanut tietenkään ikuistettua samalla lailla kuin se oikeasti oli...Mut se reilu 200 rappua oli ehkä vähän liikaa!

Marko löysi liaanin pysähdyspaikalta mille jäätiin lounastamaan.

Lounastauon jälkeen minä päätin että uskallan ajaa vanilla ekaa kertaa. Tiedossa oli paljon suoraa, ei kaupunkeja. Vaihteet siinä oikeastaan ainoastaan on jänskänny, et osaanko vasemalla kädellä vaihtaa.

Noin tunti kun oltiin ajettu ja käännyttiin risteyksestä ylämäkeen, ei enää mennykään vaihde silmään. Ei mikään vaihde. Se oli jo toinen kerta kun vani jätti meidät tielle. Viimeks loppui bensa... Mutta kuitenkin, Marko sitä tovin tutkaili ja yks kaks vaihteet toimi taas. Vaihdettiin kuskia.

Ajettiin joku puoli tuntia ja sama homma kävi taas. Vaihteet ei toiminu. Tai kytkin. Onneks päästiin parkkipaikalle, joka oli ihan tien vieressä. Siellä pojat koitti autoa korjailla ja kattella, mutta ei ruvennu toimimaan. Sitte Hude sano että kohta tulee pimeä ja ruvettiin kokoamaan telttaa.

Siellä oli sitten pöytä, jossa retkikeittimellä keitettiin kuumaa vettä niin saatiin tehtyä pussikeittoja. Mutta niin pimeää! Ai että kun pelotti!!! Ja jutut ei yhtään lieventäny sitä pelotusta. Meinasin jo että nukutaan kaikki vanissa. Marko snao että voi nukkua teltassa, kun me muut oltiin niin arkajalkoja. Mutta uskaltauduin kuitenkin Markon viereen nukkumaan. Mutta ainakun yöllä ajoi auto tai rekka ohi niin paniikissa heräsin. Oli ihan siinä teltan takana.

Aamulla pätettiin lähteä työntämään autoa alamäkeen, jos sais vauhdista kakksoen päälle. Ei se sitten toiminutkaan... Oltiin varmaan aika näky. Jäätiin mäen pohjalle. Todettiin, että toiseen suuntaan on 90km ja toiseen 40km lähimpään kaupunkiin niin käännettiin auto ympäri. Yritettiin Markon kanssa kaksin liftata kaupunkiin hakemaan apua ja ostamaan hinausköyttä... Mutta autoon, joka pysähtyi mahtui vain yksi niin Marko sitten meni yksin.

Siellä me sitten ooteltiin, ilman puhelin kenttää. Mutta sitten Marko tulikin auton kyydillä muutaman tunnin kuluttua. Autossa oliu vanhempi pariskunta, jotka suostuivat hinaamaan meidän lähimpään kylään, Penbertoniin, n.40km. Oli ihana pariskunta, Emman kanssa istuttiin niiden kyydissä. Ne oli ollut käymässä kirkossa ja oli kotimatkalla löytänyt Markon liftailemasta kylältä :D

Hinatessa, jotenkin omituisesti vani alkoi sitten toimimaan! Ihme auto!

Ollaan nyt Penbertonin leirintäalueella ja viedään aauto huomenna tarkastukseen bensikselle.

Ai että kuinka arvostankaan vessaa ja suihkua. Ja sähköä. Puhelinyhteyttä.

Rekkakuskit tööttäili ja morjesteli meille :)

 Ainiin. Täällä leirintäalueella on papukaijoja! :)